...ja sinun pitää

 

Etsi tuhkasta taimia.

Paikattu polvi ja pitsaa portailla

Kesän kunniaksi kesäisiä juomia!

Me pyöräillään täkäläisen meren rantaan, joka on vain suuri järvi.

Mutta vähän ennen järvenrantaa pyörät kolahtavat yhteen, auts, minä kaadun,

polvi aukeaa ja kyynärpää ja kämmen menevät ruvelle.

 Eikä koko kylässä ole yhtään kauppaa, josta saisi laastaria. Kaupunki on 10 kilometrin päässä.

Mutta ei hätää, kivassa pihapiirissä askaroi mies, joka pysähtyy nähtyään verisen polveni.

Hän hakee talosta idealsidettä, laastaria ja sakset. On niin myötätuntoinen, että melkein itkettää.

Kertoo tarinan Kekkosesta ja iltamista, joissa opetettiin tekemään punamultamaalia.

- Oletteko te opettajaopiskelijoita, rohkenee mies kysymään.

 - No tuo toinen on, minä olen oikeastaan siellä opettajana, vastaan.

- Jaha, minä valmistuin sieltä vuonna 71. Nyt olen jo eläkkeellä.

Mies istahtaa ovensuupenkille.

- Kaksi viikkoa vielä ja sitten me pannaan pillit pussiin, sanon.

Vastaukseksi saan vain katseen ja päänpuistatuksen, joka kertoo enemmän kuin sata sanaa.

Tämä mies on yksi niistä, joka ymmärtää. Ymmärtää kasvatuksen ja sivistyksen arvon.

Kun polvi on paikattu, jätämme pyörät pihaan ja kävelemme rantaan.

Alhaalla on laituri, laiturilla penkki. Penkin alla uiskentelee valtavan iso hauki.

Nauramme monta kertaa; en ole ikinä nähnyt haukea tällä tavalla!

Ihan rannassa uiskentelee myös monta joutsenta eivätkä ne säikähdä meitä.

Palataan kaupunkiin pidempää reittiä, käydään suihkussa ja haetaan pitsat mukaan.

Voimalan portaille paistaa aurinko. Pitsa ja kokis maistuu tosi hyvältä.

On ihan kamalan rankkaa...

...olla mukana prosessissa, joka kulkee kohti kokonaisen kampuksen lopettamista.

En olisi ikinä voinut kuvitella, miten pahalta se tuntuu.
Kaikki puhuvat siitä, bussikuski, kampaaja, kosmetologi, mihin tahansa menet, kaikki kysyvät kohta, että eikö se pian lopu. Joo loppuu, kahden viikon päästä pannaan ovet kiinni ja valot sammutetaan. Ei, ei meillä mikään hautajaisvuosi ole ollut, on ollut mahtava työvuosi ja ihan normaalia arkea me olemme eläneet. Mutta nyt se alkaa tuntua, nyt kun ihan oikeasti kaapit tyhjennetään eikä meidän työllä ole kerta kaikkiaan mitään jatkuvuutta. Selitän samat asiat kaikille.

Ei riitä sanoja ja turhia ne olisivatkin, ei niillä voi tätä tunnetta kuvata.

Lauloin tänään "Meidän on uudesta luotava maa" ja harjoittelin sen säestystä kevätjuhlaa varten.

Leirikoulupäiväkirja päivä nro 3.

- Kun on kaksi yötä nukkunut säpsähdellen joka ääneen, väsyttää ihan tonnilla. Tai vielä enemmänkin.

- Pirkka-kaakao ei oikeastikaan ole hyvää.

- Hiihtoputki on aika veikeä. On toukokuu, me hiihdetään ja potkutellaan kelkalla. Siistiä!

- Bussi voi tulla 40 minuuttia aiemminkin kuin piti. Ei haittaa yhtään kun on ollut niin kivaa ja se saa sitten loppua.

- Ihana tulla opettajainhuoneeseen, kun siellä lauletaan ja otetaan hymysuin minut vastaan. "En jaksa vastata yhteenkään kysymykseen," sanon ja häivyn nauraen yhtä nopeasti kuin tulinkin. Onneksi kollegat tajuavat sen ja saan lähteä päiväunille.

- Päiväunien jälkeen on vuorossa "palkkapäivän kahvit" erään kollegan terassilla, vaikkei palkkapäivä olekaan. Ihana olla teidän kans! Ihana olla, ihana nähdä, ihana jutella, olla, hengittää tätä samaa ilmaa, nähdä sama näky, ihana olla, olla, olla. Kohta tämä on ohi. Ihan kohta. Kaksi viikkoa menee äkkiä ja sitten ei ole enää tätä mikä nyt on. Ei ole koulua, ei työkavereita, ei yhteisöä, ei mitään. Kaikki häviää, loppuu, sanotaan piste ja aamen. En halua ajatella sitä vielä, nyt on ihana olla tässä. On vielä monta mukavaa päivää.

- Nyt on tämä hetki ja tässä hetkessä kaikki on hyvin.

Leirikoulupäiväkirja päivä nro 2.

- Jotkut jaksavat uida kaksi kertaa päivässä.

- Miksi jotkut opettajat eivät pyydä oppilaita ottamaan lippistä ja hattua ruokalassa pois päästä? Haluaisin mennä sanomaan siitä, mutta ei kuulemma saa. Eikö koko kylä kasvatakaan enää?

- On rankkaa olla 20 murkkuikäisestä vastuussa 24h/vrk.

- On vielä rankempaa, jos tapahtuu jotain.

- On ihanaa saada OLLA omien oppilaiden kanssa.

- On vielä ihanampaa käydä sanomassa hyvää yötä, peitellä vähän, saada olla äiti vähän aikaa.


Ps. Järvessä oli kylmää vettä. Talviturkki lähti silti.

Leirikoulupäiväkirja päivä nro 1.

- Istuin laiturilla ukin kanssa ja katsoin, kun lapset meloivat.

- Istuin jalkapallokentän laidalla ja katselin, kun paikalliset urheilijanuorukaiset väsyivät ja nääntyivät treenatessaan.

- Kaikki muu aika olikin armotonta paimentamista, hoputtamista, ohjeistamista.

- Vielä 5 vuotta sitten en olisi uskonut, miten  M U K A V A A  omien oppilaiden kanssa voi olla.

- Illalla väsytti paljon.

Kesä on kohta

Haluan sittenkin ottaa kaiken irti näistä kolmesta viimeisestä viikosta. 

Niin, 10 kuukautta on jo kutistunut viikkoihin.

Minulla on käynyt ihania vieraita. 

Kiitos, Anniina ja Maijja!

Sitten olen lähettänyt tekstiä saatekirjeen kera:

"Tämä on nyt se kynnys, jonka ylitettyäni en enää häpeä mitään."

Mutta vastaus olikin, että siinä oli paljon hyvää eikä mitään hävettävää.

Jee, kesällä kirjoitan lisää!

Kesä on kohta!

Sitä ennen on leirikoulu, kaksi normaalia kouluviikkoa, arvioinnit,

todistukset, lahjat, laulut ja naurut, itkut, haikeus, ravikahvit, keväinen hetki, 

monta juoksulenkkiä, pakkaus ja siivous, muutto, monta hyvästelyä, epävarmuutta, 

kipua, tuhansia kyyneliä ja sinisillä portailla ulos päästettyjä itkuja 

(miksi portailla onkin niin hyvä itkeä?)

ja varmasti paljon lämpöä, aurinkoa, hetkiä ihanaakin ihanampien kollegoiden kanssa

ja vielä musiikkia, runoja, vihertäviä koivuja, paperijätettä, basilikavettä.

Monta halaustakin.

Annakaikenmennähyvinsuojelemeitäkaikiltavaaroiltakiitostästälevostajarauhastaannameillekaikillehyvätyöpaikkajajosjonkunpitääpääs

täeroonhuonostaihmissuhteestaniinannasillevoimaasiihenjärjestäkaikkiparhainpäinjonkavainsinävoittietää.