Paapatipaa

Olen paapattanut.

Ensin nuorelle opettajalle.

"Et voi käyttäytyä noin, koska et ole enää mikään opiskelijapoika vaan opettaja."

Paapatipaapaatipaa.  Opettaja voi hypähdellä kaduilla ja laulaa hassuja lauluja videovuokraamossa, 

voi vaikka puhua vastaantulijoille konttikieltä tai pukeutua fuksianpunaiseen kokohaalariin, 

mutta mauton ja junttimainen kommentointi on eri asia.

Niin että tuliko tämä nyt selväksi?

Sitten olen paapattanut oppilaille.

"Teistä niin näkee, että olette saaneet kaiken: tietokonepelit, hampurilaisateriat, kausikortit

 laskettelukeskuksiin, ulkomaanmatkat. Sitten ette osaa suhtautua kunnoittavasti edes niihin ihmisiin,

 jotka tekevät teille ruuan!!! Tulette tänne närkkimään ja olemaan todella epäkohteliaita!!! 

Edelleen Suomessa elää ihmisiä, jotka ovat lapsuudessa nähneet nälkää 

ja te kehtaatte käyttäytyä noin!!!"

Pahoin pelkään, että ei tullut selväksi tämä.

"Kun ne pihvit lillu siellä rasvassa."

Ei se mitään rasvaa ollut vaan tavallista paistinlientä.

Kaiken kukkuraksi ruoka oli  ä l y t t ö m ä n  hyvää.

Huoh, olen uupunut.

Huomenna yritän olla ensin 4 tunnin ajan paapattamatta.

Sitten lähden valmiiksi pakatulla autolla kohti noita maisemia. 

Vietän hiljaisuuden retriittiäni rinteessä yksin.

Vain ruokaseuraksi lähden, jos joku kiva pyytää.

Kyllä tulee loma taas niin oikeaan aikaan.

Sitä varten sinut valitsin

Minusta tehtiin kerran elokuva. Olin 16-vuotias ja näyttelin pääosaa. 

En muista enää elokuvan nimeä, mutta muistan että se päättyi runoon, jota luin kynttilän valossa.

"Silmissä unet siniset, mieli matkata maita.

Aika on kulkea, kokea, nähdä, keralla toisten, keväiset retket, aurinkohetket.

Mutta yksin kysellä tietään, etsiä itseään. Hiljaa olla ja oppia kuuntelemaan,

kunnes on aika vastata kutsuun, lähteä matkaan ja seurata tähteään."

Kun muutin tänne syksyllä ja raivasin luokkaa omannäköiseksi, kävin kaikki kaapit läpi. 

Miten lie jäänytkin sinne jonnekin ylimmälle hyllylle runokirja, joka tällä viikolla osui käteeni.

Kirjassa on rumat kannet ja ne on päällystetty vielä rumemmalla muovilla. 

Runot on kirjoittanut kansakoulunopettaja Soile Seppä ja kirjan omistanut Helli K. 

Onkohan Hellikin ollut lehtori joskus kauan sitten?

Arvasitte oikein, kyseinen runo löytyy juuri tuosta kirjasta. Voitte kuvitella, miten iloiseksi tulin!

"Kunnes on aika vastata kutsuun, lähteä matkaan ja seurata tähteään."

Enkö minä juuri niin tehnyt, kun lähdin tänne? Ja miten olenkaan tästä kaupungista pitänyt. 

Noista ihanista puutaloista, tehtaan torneista, joesta, kummallisesta murteesta, 

puheliaista mummuista uimahallissa, paikallisesta yrttiteestä ja lampea kiertävästä juoksulenkistä.

En tiedä raskinko antaa kirjaa Hellille takaisin, jos hänet joskus kohtaan. 

Löysin nimittäin kirjasta niin monta runoa, jotka kolahtivat. Tällainenkin:

"Saanko näin onnellinen olla - pukeutua valkoisiin, kun muut pukeutuvat harmaisiin ja mustiin?

Saanko kylvää hylätyille pelloille, etsiä tuhkasta taimia, uskoa aamuun kun muut odottavat yötä?

Saat ja sinun pitää, sanoi Jumala. Minun olemukseni on kauneutta ja iloa, 

en halua että ihmiset unohtavat sen.

Kylvä kukkia, etsi mahdollinen mahdottomasta ja kiitä. Sitä varten minä sinut valitsin."

Elämä voi antaa lapsiakin

Istumme ruokalassa, ja vieressäni valkotukkainen tyttö höpöttää vauvasta, jonka pitäisi syntyä ihan pian.
- Minä hoidan sitä sitten joka päivä, tyttö toistaa monta kertaa.
Hän on odottanut pikkusiskoa pitkään.
Hernekeittolautanen tyhjenee, tyttö kerää kamppeensa ja lähtee.

Vilkaisen vastapäätä istuvaa, toista lettipäätä. Nämä kaksi ovat naapureita, parhaat kaverit. Mutta vain toisesta heistä tulee isosisko.
- Aivan tylsää, kun minä en saa siskoa eikä veljeä. Äitillä ja isällä on kummallakin sisaruksia, ja mulla ei ole.
- Tiedätkö, ei minullakaan ollut koskaan pikkusiskoa vaikka olisin halunnut. Mutta elämä on antanut niitä. Ensin yhdestä serkusta tuli minulle pikkusisko, myöhemmin olen saanut niitä vielä lisää. Ne käyvät mulla kylässäkin. Voisitko ajatella, että siitä naapurin vauvasta tulisi sinunkin sisko?
- Joo, on ne ainakin sanonut, että minäkin saan hoitaa sitä. Voi siitä tulla munkin sisko.
Istumme hetken mietteissämme.

- Elämä on antanut sulle lapsiakin, tyttö sanoo sitten. Ainakin 21 lasta. Minäkin käyn sinulla sitten kylässä, käyn siivoamassa ja tuon leipomisia sitten kun olet vanha, hän sanoo ja katsoo kauniisti silmiin, kerää hänkin tarjottimensa ja lähtee.

En tiennyt ennen, miltä hernekeiton jäljet näyttävät, kun niihin tippuu suolaisia kyyneliä.

Nyt ymmärrän yhden syyn

Joskus ihmettelen, miksi niin moni kaltaiseni korkeasti koulutettu, turvallisessa perheessä kasvanut 

nuori aikuinen nainen käy pitkällisessä (ja kalliissa) psykoterapiassa.  

"Ei minulla ole mitään traumaa, mutta tuntuu vain etten kelpaa..."

Tai mitä niitä selityksiä onkaan. Kelpaa?

Toisaalta, jos näkee naistenlehtien, televisio-ohjelmien, 

fb-päivitysten ja blogien välittämän kuvan elämästä liian mustavalkoisena, 

saattaa masentua jo siitä, että oma elämä ei ole sellaista kuin sen näköjään pitäisi olla.

Täydellinen iho, joka päivä tyylikkäät kengät jalassa, haastava työ, jäsenyys coolilla jumppasalilla 

(ja jumpassa tietenkin coolit merkkikuteet), kynnet kondiksessa, riidattomat ihmissuhteet 

ja ulkomaanmatka ainakin kerran vuodessa ja joku muodikas ruokavalio tai vähintään personal trainer.

Tässä vaiheessa haluan sanoa, että olen itsekin käynyt sekä psykologilla että psykoterapeutilla

 puhumassa ystävän hukkumisesta, toisen ystävän hyväksikäytöstä ja toki käsitellyt samalla muitakin asioita. 

Mielenterveyspalvelut ovat loistava juttu ja todella tarpeellisia. 

 Saattaa silti olla totta sekin, että jonot mielenterveyspalveluihin eivät olisi ihan niin pitkät, 

jos käsitys elämästä ja elämän todellisuus olisivat lähempänä toisiaan.

Elämän todellisuutta on se, että aina ei nukuta, kynsien alla on likaa,

 jumpassa tulee paniikkikohtaus ja ulkomaanmatkoihin ei ole varaa.

Todellista elämää ovat myös linttaan astutut tennarit,

15 vuotta vanhat kukkakuvioiset kalsarit ja se,

että jopa sisaruussuhde voi olla välillä heikompi kuin toivoisi, tekee mieli riidellä

ja että paino heittelee kuukaudessa monta kiloa 

eikä joka päivä tiedä haluaisiko lähteä töihin vai tehdä jotain ihan muuta.

Toppahousuja, vihmovaa tuulta, haarahiuksia ja vahingossa sanottuja ilkeitä sanoja.

 

Todellista elämää on varsinkin se, kun mennään Maijjan kanssa saunaan, pestään iho palasaippualla ja kuoritaan lumipallolla. 

Jäähdytellään pakkasillassa ja sisällä öljytään ihoa puolen tunnin verran kookosrasvalla teinirakkauksista jutellen.

Ilman meikkivoidetta, muotoilusuihketta ja suoristusrautaa.

Mutta mistä kaikille kyky jaksaa ja haluta elää todellista elämää?

Olen onnellinen näistä pakkaspäivistä

 Joka aamu onnelliseksi tulen kun puro ei ole vieläkään jäätynyt.

Kun on satanut uusi lumi ja maailma on niin kaunis.

Kinokset kasvavat jo ikkunoiden korkeuteen.

Latu ei ole valaistu, mutta kuutamossa näkee,

 minä olen tällainen talven tyttö ja suksen alta vain suhina kuuluu.

Minä sain täältä itselleni kodin ja kun kaupan nurkalla teen uintikäsiliikkeen,

tajuaa vastaantulija viestini täysin.

Missä ensi viikolla kohdattaisiin?

Opettajana ei aina tiedä itkisikö vai nauraisiko, 

mutta viime päivinä olen saanut nauraa paljon. 

Kun yksi pellavapää siivoaa pulpettiaan ja sanoo

"En yhtaan ummarra miks mun pulpetissa on villasukka" ja 

toinen tulee kiehnäämään viereen katsomaan askartelukirjaa kanssani,

tiedän taas, että kaikki on ollut vaivan arvoista.

Voi se tietenkin kuulostaa simppeliltä,

mutta tietäisittepä miten pitkän matkan olemme jo tehneet.

Onneksi on vasta helmikuu.

Onneksi enkeli ei ole kokonaan peittynyt lumeen

vaan kulkee mukana ja suojelee sinua kaikelta.

Hehkunhehkun

Saanhan vieläkin hehkuttaa? Rakastan työtäni!

Sain taas lähettää maailmalle kaksi ihan loistavaa tulevaa opettajaa.

Meillä oli ihana hyvästelytunti tänään.

Ensin tanssivat ihanat pienet, antoivat kortit, pidettiin puheet

ja kaiken kruunuksi mentiin elefanttimarssia koko porukalla ympäri luokkaa.

Nyt koko rakennus on taas hiljainen.

Valmistelen jo hiihtoloman jälkeistä aikaa,

kun viimeinen harjoittelujakso alkaa.

Hehkutihehkuti.

<3 <3 <3

Ystäväni

Olet tärkeä. Välitän sinusta.

Meinasin jo sanoa...

...että nyt ei mene hyvin.

Ensin tuli nokkosrokko, jonka jälkiä näkyy vieläkin.

Sitten tuli flunssa ja jotain pientä kränää vielä.

Oli tosi ruma olo.

Väsymystä, murkkuikää, kiukkua.

Mutta sitten tuli myös lekurikaveri, käytiin kaupassa ja ostin paljon terveellistä ruokaa.

Nyt olen laittanut leivän päälle taas salaattia, basilikaa, kurkkua.

Juonut minttuteetä ja laittanut sinne inkiväärihunajaa.

Kyllä niillä nuutumisolo hävisi.

Myös juoksemassa olen käynyt flunssan jälkeen jo kaksi kertaa!

Miten teillä menee?

E P L

Menin kaupungille, reppu selässä ja kamera kaulassa. 

Ajattelin kuvata ja ostaa ruokaa.

Ostinkin kuusi kirjaa. 

Eat Pray Love on odottanut kirppiksellä jo 4 kertaa.

Ensimmäisen vinkkasin Maijjalle, toisen sai opettajaystävä, 

kolmannen höynäytin Anniinalle ja tämän viimeisimmän ostin itse. 

Kenellekähän sen antaisin?

Oma kirjani on käynyt Ranskassa, Italiassa ja Afrikassa ja nyt se on kollegalla lainassa.

Eat Pray Love muutti elämäni (ainakin jollain tasolla) ja kai se juuri siksi tulee niin usein vastaan.

Puut ja puisto oli niin kaunis. Onneksi oli kamera mukana.

Kotona ei ole nyt sitä ruokaa, mutta tein kaurapuuroa. Ja ihailin neilikoita.

Minttusuklaat on hyviä talviteen kanssa.

8.2

Kaupungin yllä on paksu sumu.

Minä istun kahvilassa, katson muita asiakkaita ja ajattelen, että tästä pitäisi kirjoittaa tarina.

Välillä aurinko paistaa kolmanteen kerrokseen, laitamme säleverhoja kiinni ja auki vuorotellen.

Pulpetin ääressä istut sinä ja sanot, ettet enää tiedä miksi itket.

Minä silitän sinua vähän ja muistan, miten siinä istui kerran eräs toinen juuri noin sanoen.

"Elät unenomaisessa tilassa," sanoo naistenlehti,

mutta ei tämä kyllä unta ole.

Maailma on välillä julma paikka ja elämä on raakaa.

Muistan kyyryyn painuneen selän, suuret silmät joiden katse haastaa.

Minä pelkään kyynistymistäni; sitä, että jonain päivänä en enää välitä.

Että jonain päivänä valitsen helpoimman reitin ja sanon, että ei kuulu minulle.

"En ole koskaan tuntenut ketään sellaista kuin sinä,"

sanoo nyt hän, mutta minä tiedän, että ilman elämäni aarretta olisin vain pelkkä kuori.

Uniin tulee kuitenkin joku, joka sanoo "Mulla on niin paha olla."

Haluaisin lohduttaa, sanoa "Tule tänne, anna mun vähän silittää sun selkää."

Mutta en tiedä kuuleeko hän.

Ja vuorille minä kohotan katseeni enkä näänny.

Sinä haluat lähteä

En ole kaksonen, olen skorpioni, mutta tuon lähetin tässä kerrattain eräälle uudelle ystävälle.

Nyt on taas se aika, kun tuhannet kollegani ympäri maata selaavat mol.fi -sivustoa 

päivittäin ja miettivät: "Hakisinko? Tuotako? No miksi ei? En uskallakaan. 

Voisinko lähteä? Uskallanko jättää nykyisen pätkätöiden luvatun maan ja kokeilla uutta?

 Jäisinkö? Hakisinko? Kannattaako hakea?"

Minä, joka kerran olen lähtenyt, sanon sinulle: - Lähde!

"Aika on tulla ja aika on mennä, matka käy viimein matkojen taa,

jokin vain linnulle kertoo: - Nyt lennä! Jossain taas siipiä lepuuttaa saa!"

Mulla on unelmien työ, rakastan työyhteisöäni, lapsiani, opiskelijoitani 

ja olen löytänyt täältä ennalta täysin oudosta kaupungista monta kaunista sielua, 

ihanan kodin, ihanan Irman ja paljon mukavaa tekemistä. 

Ja silti välillä havahdun yhä miettimään, että mitä ihmettä minä täällä teen?

Minä en ollut nirso mutta halusin vain parasta, 

ja aina silloin kun tuo kysymys tietoisuuteeni pomppaa,

tiedän samantien, että oli oikein lähteä.

Minulla on ollut täällä tehtäväni

ja täällä olen saanut tulla taas enemmän siksi Sannaksi joka olen.

Ole rohkea! Tee se hakemus juuri nyt! 

Olet sen arvoinen ja enemmänkin.

Ne haluavat juuri sinut, koska olet niin hyvä.

Sinä haluat lähteä, koska on tullut aika lentää.

Jossain taas siipiä lepuuttaa saa!

Kirje Annille (ja vähän Johannallekin)

Laitoin sen sun kirjan veljesi matkaan. Se oli hyvä kirja, tosin luin sen aika nopeasti. 

Tykkäsin varsinkin siitä lauseesta, jossa sanottiin jotenkin niin, 

että me olemme kaikki samaa ainetta, ja jos haavoitat toista, haavoitat samalla itseäsi.

Toivottavasti kirja tulee perille. En kyllä tiiä olisitko halunnut sitä takaisin?

Ethän ole enää ollut huolissasi siitä yhdestä asiasta?

Ei tarvi ollenkaan. Moni asia on taas mennyt entistäkin paremmaksi.

Se nokkosrokkokin on ohi menossa, vaikka en löytänytkään matkalta

mistään kookosrasvaa (enkä merkkareita), mutta laitoin sitten sitä naisellisuusrasvaa taas.

Näin viikonloppuna pojan, jonka silmälaseista olisit tykännyt.

Tosin joku aikuinen nainen oli luullut, että se oli menossa esitysiltaan kun sillä oli ne lasit.

Ois ollu hauska hihittää jutulle sun kans. 

Olisit hihittänyt myös sille,

kun D ja O-A alkoi vastailla kysymyksiin niillä 

"Vain ollessani maitokaupassa"-kysymyskorttien vastauksilla.

Iltapalalla me leikittiin paprikan paloilla, ja mun vastuupari laittoi  yhden palasen

mun korvaan ja minä siirsin sen O-A:n kaula-aukosta sisään.

Oltiin siis tosi lapsellisia kun leikittiin ruualla, vaikken ikinä leiki.

Onneksi kyseessä oli vain kaksi paprikan palasta.

Lisäksi O-A sanoi, että olis hauska jos Sanna yhtäkkiä hyökkäis kimppuun ja arvaa mitä minä tein? 

Tietenkin yritin muutamaa vartalolyöntiä ja etusuoraa.

Se ehti väistää ja kaikki nauro meille.

En mennyt eilen illalla kodalle koska olin kuumeessa ja väsynyt,

mutta D oli kuulemma imitoinut siellä kaimaansa presidenttiä ja sen olisin halunnut nähdä.